Joulun ja Uuden vuoden 2023 tervehdys


Purasten sukuseuran puheenjohtajan Seppo Purasen joulun ja uuden vuoden tervehdys 2023

Puraset, nyt toimeen tartutaan!

Vuoden 2022 ”Joulu on jo ovella”. Samoin tämä vuosi on siirtymässä muistojen joukkoon ja toimintakertomusten sivuille. Tätä vuotta ovat leimanneet kriisit, on ilmasto-, energia-, sote-kriisi unohtamatta Ukrainaa, mitä muita ilmeneekään.

Olemme saaneet elää ilman koko kansaa ravistelleita kriisejä vuoden 1956 jälkeen, tuolloin yleislakko ravisteli syrjäisimpiäkin kyliä, piti noutaa ”tinkimaitokin” naapurista pimeän turvin. Paikallisia ongelmiahan on ollut, mutta kaikkiin ulottuvia ei sillä tavoin ole muistini mukaan esiintynyt.

Onhan elämän muotokin muuttunut. Koulutus ja työpaikat ovat kuljettaneet ihmisiä eri teille, perheet ovat hajaantuneet, kaikki elävät omissa ympyröissään taulutelevisiota tuijotellen ja älykännykkää räpläten. Jo naapurissa käyntiinkin täytyy tilata audienssi.

Entä nyt, mitä tarvitaan? Yhteisöllisyyttä, kaveria ei jätetä, mitä Sinulle kuuluu? Voinko miten olla avuksi? Mitä me voimme tehdä yhdessä? Siinä kysymyksiä, joita voimme itse kukin käyttää. Perheet, naapurit, suku, ne ovat voimavara, joka auttaa meitä kaikkia selviytymään arjessa ja kriisistä toiseen vaimentaen niiden vaikutusta.

Katsoessamme tässä ja nyt tulevaa vuotta 2023, katsomme kuitenkin luottavaisin mielin sinne. Yhdessä me selviydymme. Purasten suku on muutakin kuin 764 sivun sukukirja. Se on Purasten suku, jossa on paljon maksavia jäseniä, on vuosijäseniä ja perhejäseniä. Sillä jäsenmaksulla me olemme samaa Purasten perhettä kuuluen omaan isoon yhteisöön, jolla on taas hyvät edellytykset selviytyä itse ja auttaa toisiakin vaikeina päivinä.

Vuotuiset yhteiset tapahtumat ovat hyvä osoitus onnistumisesta yhteisönä, samoin sukukerhotoiminta tuo sukuseuraa yhä lähemmäksi jokaista Purasten sukuun kuuluvaa. Maksava sukuseuran jäsen on arvokas sukuseuralle ja koko yhteisölle. Hallitus ryhtyykin valmistelemaan etuisuuksia, jotka liittyvät juuri Teihin, maksaviin jäseniin.

Tulkaa mukaan! Sukuseuran nettisivulla on erittäin helpot ohjeet liittymiseen. Yhdessä me olemme toimiva sukuseura.

Rauhallista, siunattua Joulun aikaa!

Onnekasta, rauhallista, yhteisöllistä vuotta 2023!

Seppo K.Puranen

Print Friendly, PDF & Email