=>> Valokuvia ja videoita, Purasten sukuseuran jäsenet
Matkakertomus, kirj. Seppo Puranen
Kaunis kesäaamu valkeni Parppeinvaaralla Ilomantsissa, oli luvassa aurinkoinen hellepäivä. Sukuseuramme henkilöitä oli kokoontunut ihailemaan Runonlaulajan maisemia näkymän ollessa vaaralta yli Ilomatsin kirkonkylän. 40 henkilöä eri puolilta Suomea oli mukana suurimman osan osallistujista ollessa juuri nyt ensimmäistä kertaa tällä paikalla. Olivathan maisemat mitä parhaimmat.
Mukana oli myös retken opas Teuvo Strandman Irma-rouvan kanssa. Teuvon tietämys alueen sota-ajan tapahtumista on todella laaja, tekihän Hän pääosan elämäntyöstään juuri Ilomantsin rajavartioston alueella.
Karjalainen pitopöytä tarjosi parhaintaan Parppeinpirtillä ja siitä retki alkoi kohti Raappana majaa. Se oli ensimmäinen kohde ja olihan ilo kuulla oppaamme kertomusta ”Mottimestari” kenraali Raappanasta, olihan Hänen osaamisensa ratkaisevassa osassa Neuvostoarmeijan pysäyttämisessä 1944 kesän taisteluissa. Tämä maja oli ollut Rukajärvellä kenraali Raappanan komentopaikkana, se tuotiin sitten Suomeen ennen perääntymisvaihetta. Raappana oli saanut tämän majan sotilailtaan 50-vuotislahjaksi.
Matka alkoi linja-autolla kohti Möhköä pysähtyen Tervarukin muistomerkillä ja sitten Taivallammella. Taivallampi oli talvisodassa paikka, johon saakka Neuvostoarmeija pääsi idästä kohti Ilomantsia, elikkä kirkolle oli matkaa noin 9 km. Senpä vuoksi naapurikuntien asukkaita siirrettiin evakkoon Pohjanmaalle rintamalinjan murtumisen pelossa.
Seuraava pysähdyspaikka ajettaessa kohti itärajaa oli Oinassalmi. Siinä saimme nähdä vesistön vaikutuksen puolustuksen apuna pysäytettäessä isoja joukkoja. Tämä vesistölinja oli kymmeniä kilometrejä ratkaiseva apu puolustuksellemme. Tarvittiin vain tehokasta valvontaa ja teiden kohdalle tehokkaita tuliasemia estämään ylitysyritykset. Saman vesistön rannalla kuusi kilometriä etelään Oinassalmelta on Petkeljärven kansallispuisto. Sen alueelle myös valmisteltiin puolustusasemia, mutta niitä ei tarvinnut varsinaisesti puolustaa, mutta varauduttu oli. Koko rantatörmä Petkeljärvelle saakka oli valmisteltu puolustusasemaksi. Oinassalmen silta oli tuhottu molemmissa sodissa omiemme toimesta.
Seuraava paikka olikin Möhkö, kylä itärajan tuntumassa. Siellä oli ollut iso teollisuuskylä 1800 luvun puolivälin jälkeen ulottuen 1970 luvulle saakka. Möhkö oli ollut Ilomantsin suurin kylä, olihan v.1953 siellä koulussa 147 oppilasta, neljän opettajan opettamana. Läpi kylän virtaa Koitajoki, joka alkaa Lieksan pohjoispuolelta ja sieltä vedet virtaavat Venäjällä mutkan tehden takaisin Suomen puolelle. Möhkönkoski antoi vesivoiman laitoksille. Oli rautaruukki, Koitereen järvimalmista masuunissa saatiin takkirautaa, joka vietiin hevoskuljetuksena Värtsilän terästehtaalle. Teollisuus työllisti parhaimmillaan noin 2000 työntekijää tässä kylässä. Rautaruukin toiminta hiipui järvimalmin käytön muuttuessa kannattamattomaksi verrattuna vuorimalmiin.
Puunjalostuksesta Möhkössä muistuttaa Möhkön Manta, asuntoproomu, joka nostettiin 1980 Enso-Gutzeit Oy:n Uimaharjun tehdaspalokunnan toimesta Koitereen jatkeena olevan Tekojärven pohjasta Pamilon voimalaitoksen yläpuolelta. Nostotyötä johti kyseisen palokunnan päällikkö, nykyinen sukuseuran puheenjohtaja. Proomua oli käytetty metsureiden ja uittomiesten tukikohtana saarien metsätöissä kesäaikana sekä tietysti kevään uitoissa Koitereen vesialueella. Olihan siinä 38 vuodepaikkaa sekä ruokala ja sauna. Näitä aluksia oli toinenkin, nimittäin Koitereen Helmi, sen olinpaikasta ei ole tietoa. Mantahan toimii kahviona kesäaikana meille turisteille ja paikalliselle kesäteatterille, niinpä mekin kahvit nautimme siinä.
Niin matka jatkui Sotatiellä n. 5 km Öykkösenvaaraan. Sinne on rakennettu hyvinkin laaja esittelytila kertomaan alueen tapahtumista jatkosodassa. Sen kautta kulkivat sotajoukot suuntaan ja toiseen, milloin hyökättiin, milloin puolustettiin, milloin siinä kulkivat suomalaiset sotilaat, milloin neuvostoarmeijan sotilaat. Kuitenkin jatkosodan puolustustaistelut olivat ratkaisevia juuri näissä maisemissa, olihan paikka saatu linnoitettua puolustus valmiuteen. Joukot olivat isoja, jotka kulkivat tämän tien suunnassa. Talvisodassa tuli noin 6000 Neuvostoarmeijan sotilasta kohti Möhköä tämän kautta. Jatkosodassa tulijoita oli noin 11000 sotilasta ja 1470 hevosta, mitä muuta kalustoa näiden lukujen lisäksi. Täällä kenraali Raappana toteutti viimeiset motitukset onnistuneesti ja vihollisen hyökkäys torjuttiin. Tämä Öykkösenvaaran on museovirastomme luokitellut ensimmäisen luokan sotahistorialliseksi kohteeksi.
Seuraavia kohteita olivat Kuolismaan hyökkäystie, Suojoki ja Utrio. Kaikkiin näihin liittyi viime sotiemme tapahtumia. Utrioon liittyi erään sukuseuralaisemme muisteloita isänsä kertomana.
Ukkolanvaara ja Ilajanjoki, seuraavat kohteet. Ilajanjokeen liittyi kertomusta Ilajanjärven alueen toiminnasta. Ilajanjärven itäpuolella olivat taistelut käynnissä. Huolto tapahtui omille joukoillemme Ilajanjoen suunnasta syöksyveneillä Ilajanjärven ylitse. Menomatkalla vietiin ruokaa ja ammuksia, tullessa tuotiin kaatuneita ja haavoittuneita. Heitä koottiin Ukkolanvaaran koulun maaston.
Palovaaran Muistomerkkialue, Hattuvaarantien varressa. Paikka on suosittu muistelupaikka joukko-osastokilloille. Paikalta näkee luovutetun Karjalan alueelle. Monet taisteluihin osallistuneet perinneyhdistykset ovat pystyttäneet tälle paikalle omat muistomerkkinsä muistuttamaan Suomen kohtalonhetkistä.
Seuraavan kohteena olikin Hovattalan kallio Hattuvaarassa. Muistolaatta kertoo, miten Hämeen Ratsu Rykmetti (HRR) tultuaan Karjalan kannakselta lähti tältä paikalta torjumaan Neuvostoarmeijan Hattuvaaran valtausyritystä. He olivat tulleet pikavauhtia Karjalankannakselta avustamaan Hattuvaaran puolustuksessa.
Manner-EU:n itäisin piste Ilomantsin Virmajärvellä. Todellinen EU:n itäisin piste on Kreikan saaristossa, mutta juuri manner-EU:ta koskien se on juuri tässä. Onhan se paikka, jossa on hyvä ottaa valokuvia ja on sen verran etäällä pääteiltä, että harvoin tulee sinne lähdettyä. Monelle lienee ollut ainutkertainen tapahtuma.
Taistelijantalo, muistojen keskittämiseksi rakennettu talo Hattuvaarassa. Emme tutustuneet tarkemmin kohteeseen, koska tila oli varattu veteraanien perinnejoukolle juhlahetkeä varten. Kahvit suolaisella palalla nautimme kuitenkin Taistelijan talon tykkikatoksessa. Kimmo laittoi sukuseura-myymälän auki läheiselle kivelle myyden sukukirjaa, sukkia, ym. sukuseuran myyntiartikkeleita. Voisi tilannetta ilmaista sanomalla, ”kauppa kävi kuin siimaa”.
Paluu kohti Ilomantsia alkoi, mutta olihan matkalla vielä kolme kohdetta.
Lehtovaara, talvisodassa suoraan rajan ylityksen jälkeen hyökkääjän yksi Divisioona hyökkäsi suoraan Lehtovaaraan tarkoituksenaan tätä kautta pohjoisen suunnasta hyökätä edelleen Ilomantsiin. Kuitenkin pieni puolustajien joukko pidätti hyökkäyksen etenemistä saaden aikaa tehokkaalle puolustukselle Kallioniemen vesistölinjalle. Se on samaa vesistöä kuin Oinassalmenkin vesistö. Talvisodan päättymisen jälkeen asuinrakennukset piti polttaa niiden asumiskelvottomuuden vuoksi. Tilalle saatiin lahjoituksena muutamia valmistaloja Ruotsista, jotka vieläkin ovat nähtävissä asuinkäytössä.
Parissavaara, talvisodan Neuvostojoukkojen majoitusalue. Neuvostojoukot viettivät talven asumattomalla kankaalla maakuopissa, koska eivät päässeet Kallioniemestä läpi kohti Ilomantsia. Se oli sotilailla kylmä talvi. Pieniä maakuoppia, havuja kattona, peltipöntöstä tilapäinen kamina, märkiä risuja polttopuuna, siinä talven vieton eväät. Vieläkin on maastossa nähtävissä lähes 300 kaivettua asumismonttua.
Kallioniemi, viimeinen kohteemme. Talvisodassa Neuvostoarmeija yritti tulla Kallioniemen kohdalta yli, tästä oli Ilomantsiin vain 7 km matkaa. Yritykset eivät onnistuneet joitakin pieniä hetken onnistumisia lukuun ottamatta. Nekin onnistumiset tulivat nopeasti tuhotuiksi. Tämän vesistön ylitykseen oli käytössä kapulalossi, joka jatkosodassa oli aivan liian hidas salmen ylitykseen, niinpä sodan loppuaikoina siinä oli jo silta käytössä joukkojen ja huollon toimivuuden turvaamiseksi.
Jäähyväisten aika Parppeinvaaralla.
Kiitimme opasta päivästä ja aivan mahtavista kertomuksista. Asiantunteva opas antaa retkeen sen sisällön. Uskon, että monelle jäi lähes sanaton tunne retkestä. Keskinäisen kehun kerhoa emme perustaneet. Annoimme oppaalle ja Irma rouvalle sukuseura paidat muistuttamaan 26.7.2025 sukuseuramme tapahtumasta.
Apuoppaana toimiessani kiitin mukana olleita hienosta sukuseurapäivästä, hyvästä seurasta ja samalla toivottaen: Hyvää kesää, turvallista kotimatkaa ja RAUHAA!
Seppo Puranen
=>> Valokuvia ja videoita, Purasten sukuseuran jäsenet
