Purasten sukukirja II


Purasten sukuseuran hallitus päätti 5.6.2015 Lahden kokouksessaan muodostaa lähivuosina julkaistavaa Purasten sukukirja II -osaa varten toimitusneuvoston, jonka tehtävänä on linjata, johtaa ja valvoa uuden sukukirjan toimitustyötä.

Yhtenä osana sukukirjassa pyritään kartoittamaan 1500-1600 -lukujen vaihteessa Ruotsiin siirtyneiden metsäsuomalaisten Puranen-suvun vaiheita, jotka sitten myöhemmin jatkuivat Norjaan ja Ameriikkaan asti Delaware-laaksoon. Myös Purasten sukuseura haluaa täten tarkemmin selvittää Ruotsin tulevan prinsessan taustoja.

Toimitusneuvoston puheenjohtajaksi hallitus valitisi sukuseuran puheenjohtajan Pirkko Malmbergin ja sihteeriksi toiminnanjohtaja Kimmo Purasen.

Lopullinen yhteinen päätös Purasten sukukirja II -hankkeesta tehtiin Espoon sukukokouksessa 3.10.2015.

Espoon sukukokouksessa valittiin tämän kirjahankkeen päätoimittajaksi kokenut sukututkija, Mikkelistä kotoisin oleva Ari Kolehmainen (esivanhempia Virtasalmen Purasissa), joka aikaisemmin oli esittänyt hallituksellemme mielenkiintoisen tarjouksen tutkimussuunitelmasta kirjan runkosuunnitelman osana ja alustavan suunnitelman kirjahankkeesta.

Myöhemmin kirjan toimitusneuvostoa täydennettiin, ja nyt ennen kirjan julkistamista vuonna 2021Tarja Piitulainen, toimitusneuvoston puheenjohtajana, sukututkija Ari Kolehmainen, asiantuntijajäsen, ja jäseninä sukuseuran puheenjohtaja Pirkko Malmberg, Camilla Paavonen, Emilia Paavonen ja sihteerinä toiminnanjohtaja Kimmo Puranen.

Luonnollisesti tähän kirjahankkeeseen osallistui runsaasti vapaaehtosia sukuhistoriastamme kiinnostuneita henkilöitä Ari Kolehmaisen avuksi. Myös sukuseuran hallituksen jäsenet osallistuivat työhän lisäämällä suvun tietoja sukuohjelman sukutauluihin. 

Runsaan viiden vuoden kirjahankkeen tuloksena julkistetaan Rautalammin 15v-juhlasukukokouksessa 7.8.2021 Rautalammilla Purasten suvun uusi sukukirja “Mulkaisista Purasiin”!
 
Kirja, johon on koottu hyvin laajalti tutkittua tietoa Ari Kolehmaisen toimesta, sitä työtä ovat tehneet myös kirjatoimikunnan jäsenet sekä jossakin määrin sukuseuramme hallituksen jäsenet. Sukuseuran jäsenet ovat auttaneet varsin ansiokkaasti toimittamalla aineistoa kirjan kokoajille ja nyt tulokset on laitettu yksiin kansiin.
 
Nyt voit ostaa verkkokauppamme kautta uutta sukukirjaamme., Mulkaisista Purasiin. Kirjan hinta on 80 € +  postituskulut/kirja.

HUOM: Kirjaa on painettu kustannussyistä ennakkotilausten mukaisesti, minkä takia kirjaa on toistaiseksi myytävänä rajoitettu erä. 

OTE SUKUKIRJAN TAKAKANNESTA:

Purasten toinen sukukirja on itsenäinen kirja ja se ei ole pelkästään jatko-osa ensimmäiselle sukukirjalle. Tämä uusi sukukirja ei vaadi ensimmäistä kirjaa pohjaksi. Siinä on mukana paitsi aiemman kirjan sukuhaarat, myös lukuisia uusia sukuhaaroja. Ensimmäisestä sukukirjasta puuttuivat kokonaisuudessaan Viitasaaren, Pihtiputaan ja Pohjamaan Puraset, jotka esitetään tässä teoksessa. Uudessa sukukirjassa käsitellään tarkemmin myös Kivijärven sukuhaara, josta oli ykköskirjassa mukana vain yksi sukulinja.

Kirjassa on perinteisten sukutaulujen lisäksi tarkat artikkelit eri sukuhaaroista ja yleisempääkin historiaa esimerkiksi perheestä, sukunimistä ja elinkeinoista. Kirjassa esitellään myös, mitä on saatu selville Purasten suvun historiasta ajalta ennen kirkonkirjoja. Samalla selviää kuinka eri sukuhaarat liittyvät toisiinsa ja missä kohdalla aiemmin irrallaan olleet sukuhaarat yhdistyvät toisiinsa.

Kaikki Puranen-nimeä kantavat eivät ole saman kantaisän jälkeläisiä ja tässä kirjassa käsitellään savolaislähtöisten Purasten sukuhaarat.

Purasten suvussa on tehty isälinjaisia DNA-testejä eri sukuhaaroista. Testien avulla saatiin varmistettua kirjassa olevien sukuhaarojen polveutuminen yhteisestä kantaisästä. DNA-testit myös osoittivat, etteivät kaikki Suomen Puraset ole samaa alkuperää.

Kirjassa yhtenä mielenkiintoisena teemana ovat savolaisten sukunimenvaihdokset kirkonkirjoja edeltävällä ajalla. Tämä koskee Purasiakin, sillä Purasten nimi ei ole aina ollut Puranen. Savolaisten nimet muuttuivat 1500 -1600-luvulla useammin kuin on perinteisesti oletettu.

Sukukirjassa tulee esille myös Purasten suvun osallistuminen savolaiseen uudisasutusliikkeeseen. Suku levisi 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle tultaessa kantaseudulta Virtasalmelta Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Hyviä lukuhetkiä ja sukututkimuslöytöjä kirjan parissa!

Print Friendly, PDF & Email